Siirry sisältöön

Kannuskosken soivat tarinat cd

Kannuskosken soivat tarinat cd
13,00 €

Kauppias

Tuhannen Tarinan Talotuhannentarinantalo@tuhannentarinantalo.com050 5303471Y-tunnus:2064132-3Kauppiaan ehdot

Kannuskosken soivat tarinat -albumi.

Albumin kappaleet kertovat Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson rajalla sijaitsevan Kannuskosken kylän historiasta sekä tarinoista ennen ja
nyt, Räätälinmäen Liisasta Tuhannen Tarinan Talon jenkkaan. 

Vanhan tarinan mukaan Kannuskosken kylä sai nimensä kasakan virtaan pudottamasta kannuksesta. Kylä kasvoi ja kehittyi, kun koskien rantamille
kohonneet myllyt ja sahat toivat osaajia ja asujia seudulle. Ruokokoskeen rakennettiin puuhiomo ja Räätälinmäelle työväen asumuksia. Virran mukana
matkasivat myös tukkilautat.

Muun muassa näistä aineksista syntyivät Kannuskosken soivat tarinat. Rauno Solion oivaltavat sanoitukset, Anne Sandbergin, Mikko Kalliomaan ja Jouni
Sjöblomin sävellykset sekä Soimannien musisointi vievät kuulijat kylän tarinoihin ja tunnelmiin.

Soimannit on vuonna 1983 perustettu tanssimusiikkiorkesteri. Nykyiseen kokoonpanoon kuuluvat yhtyeen perustaja Ilkka Sydänmaanlakka, hanuri, Jari
Immonen, basso, Pekka Pesari, rummut, Perttu Kerotie, kitara sekä VirveMattila ja Jukka Tamminen, laulu. Levyllä soi myös Niina Sydänmaanlakan
viulu, ja stemmoja laulaa Salla Vainio.

Albumilla vierailee myös iskelmälaulaja Ari Klem. Klem toimi Soimannien solistina uransa alkuaikoina 80-luvun lopulla.

Kannuskosken soivat tarinat -albumi

 

Tuhannen Tarinan Talon Jenkka

Ilta joella

Räätälinmäen Liisa

Kannuskoski humppa

Korttivieru

Vainosenjärven valssi


Yhtye: Soimannit

Tuottajat: Keijo Anttonen, Ilkka Sydänmaanlakka

Äänitys ja miksaus: HalonDesign Studios

Sanoitukset: Rauno Solio, Joubi Sjöblom

Sävellykset: Anne Sandberg, Mikko Kalliomaa, Jouni Sjöblom

Sovitukset: Soimannit, Ilkka Sydänmaanlakka, Perttu Kerotie, Salla Vainio