Siirry sisältöön

Jos Tuhannen Tarinan Talo olisi omenapuu... sen ydinjuuri olisi syvällä maaseudun mullassa - tai pikemminkin Sydänmaanlakan kylän moreenimaassa. Kun Lakan veljekset lähtivät 1700-luvulla virran varrelta sydänmaille, syntyi sinne Sydänmaanlakan kylä. Kaksi vuosisataa myöhemmin Valtteri Sydänmaalakka vuoli kotikylän metsien puista jykevät hirret ja pystytti komealle mäelle Kuoppalan tilan päärakennuksen vuonna 1914. Melkein vuosisata myöhemmin syntyi tuolle tilalle Tuhannen Tarinan Talo Sirkka Sydänmaanlakan toimesta vuonna 1996.

Tuhannen Tarinan Talon taimi aloitti kasvunsa, kun Sirkka ja miehensä Ilkka ostivat Kuoppala-nimisen naapuritilan, johon he alkoivat kehittää matkailutoimintaa oman lypsykarjan ja tilanpidon ohessa. Sirkka hoiti suunnittelun, kokkaukset ja siivoukset, vieraiden vastaanoton ja kaikki yritystoimintaan liittyvät kommervenkit. Entisenä opettajana koululaiset olivat Sirkan sydäntä lähellä ja Tuhannen Tarinan Talon leirikoulutoiminta sai alkunsa heti alkuvuosista lähtien. Sirkan ajatuksissa Tuhat Tarinaa syntyy ihmisten muistoista, kokemuksista ja elämyksistä joita he täällä yli satavuotiaan maatilan ympäristössä kokevat. Kannuskosken oma strömssö... siitä on lähdettävä. Tuhannen Tarinan Talo toimi Sirkan pyörittämänä kymmenisen vuotta, jonka jälkeen vastuu vähitellen siirtyi nuoremmalle polvelle.

Ilkka taas rupesi rakentamaan ja remontoimaan, ja kutsui ystävänsäkin vieraaksi - orkesteri ja kuoro jos toinenkin, pyörähti Tuhannen Tarinan Talon tontilla leiriä pitämässä. Ilkka huolehti myös huoltohommat, pihojen auraukset, polttopuiden teon, savusaunan lämmitykset... Kun joku paikka reistaa tai vaatii kunnostusta -  soitetaan Ilkka apuun. Kun pitää rakentaa talo, pystyttää puolijoukkueteltta, liikuttaa pyöröpaalia, järjestää tanssit, sulattaa putket tai ajeluttaa väkeä hevospelillä - kutsutaan Ilkka apuun. Sirkan ja Ilkan ajatusten- ja kädenjälki näkyy Tuhannen Tarinan Talon rakennuksissa, pihapiirissä ja ympäristössä. Siinä on vasara paukkunut eräänkin kerran, kun rakennukset on perusteellisesti korjattu yksi toisensa perään yli kahdenkymmenen vuoden saatossa, vanhaa kunnioittaen, alkuperäinen maatilan pihapiiri säilyttäen, kuitenkin nykyajan tarpeita myötäillen.

Talon tytär Niina Sydänmaanlakka aloitti yrittäjänä vuonna 2006, houkutteli miehensä maaseudulle kaupungin humusta ja ensin yksi vauva, myöhemmin toinen ja kolmaskin vauva kainalossa rupesi puurokattilaa hämmentämään. Vielä opiskeluaikana Savonlinnassa ammattikorkeakoulussa ei ajatuksena ollut perheyrityksen jatkaminen. Myöhemmin luonto-oppaan opinnot Nuuksiossa, työt hotelleissa Suomessa ja ulkomailla ja ympäristökasvattajan tutkinto, antoivat mukavan pohjan matkailualan yrittäjänä toimimiseen. Luonto, maaseudun elämäntapa ja itsenäinen ja vastuullinen työ houkuttivat takaisin kotikonnulle ja niin Tuhannen Tarinan Talon tarina sai jatkoa moniksi vuosiksi eteenpäin.

Tänä päivänä Tuhannen Tarinan Talo on pieni perheyritys, joka hiljalleen kasvaa ja kehittyy. Uskomme ihmisten aitoon kohtaamiseen, ehkäpä sitä kutsutaan juurikin siksi karjalaiseksi vieraanvaraisuudeksi. Ammennamme tarinoita luonnosta ja paikallishistoriasta. Haluamme tuoda maaseudun elämäntapaa tutuksi ja tarjota viihtyisän, puhtaan ja rauhoittavan ympäristön, jossa matkalaisen on hyvä levähtää. Niitä Tuhannen Tarinan Talon pyöreitä ja punaisia omenoita ovat ne hetket, kun vieraamme nauttivat maaseutuympäristön tunnelmasta,  iloitsevat pienistä, mutta kovin tärkeistä kohtaamisista eläinten kanssa, saavat uusia kokemuksia ja elämyksiä tai rauhoittuvat keskittymään olennaiseen - juurikin tähän hetkeen.

Tule sinäkin luomaan tarinoita muistojesi reppuun - täällä siihen on puitteet kohdallaan!